Huhtikuussa 2008 lomailimme 4 päivää Barcelonassa. Pidin Barcelonasta ihan mielettömästi ja 4 päivää tuossa kaupungissa osoittautuikin aivan liian lyhyeksi ajaksi. Säät olivat huhtikuussa vielä melkoisen viileät, vaikka aurinkoa riitti. Lämpötilat pyörivät kuitenkin vain + 10 -15 asteen tienoilla ja illoiksi kylmeni ihan huomattavasti. Olin varautunut paljon kesäisimpiin keleihin, joten vaatteet meinasi loppua kesken. Kuva vasemmalla on Montjuicin alueelta, kaupungin eteläosasta. Alue on hyvin puistoista ja vehreää seutua. Vuoren laelle kannattaa nousta köysiradan avulla ihailemaan maisemia kohti Barcelonan kaupunkia.
Hotellimme sijaitsi hyvällä paikalla, aivan Catedralin kulmilla. Siitä oli vaivatonta liikkua niin jalkaisinkin kuin metrollakin. Catedralin alue kapeine kujineen oli todella viehättävä alue, eteenkin tummuvina iltoina. Barcelonan kirkot ovat kaiken kaikkiaan todella kauniita roomalais-katolisine yksityiskohtineen ja kirkkoja on mitä yllättävimmissä paikoissa. Oheinen kuva on Catedralin luostarin kauniilta sisäpihalta.
Catedralin alue jäi La Rambla -kävelykadun itäpuolelle. La Rambla -kävelykadun varrella kävimme usein syömässä aamiaista sekä illallistamassa. Kannatta kokeilla lukuisia tapas -ravintoloita. Erityisenä ravintolasuosituksena mainittakoon Els Quatre Gats, joka oli todella tunnelmallinen ravintola hieman syrjäisemmällä kadulla. Päivisin La Rambla täyttyi turistivilinästä sekä erilaisista kojumyyjistä ja taiteilijoista.
La Ramblan länsipuolella sijaitsi El Ravalin kaupunginosa, jonka pahamaineisuudesta varoiteltiin etukäteen. Aluetta kuvasti kapeat kadut etnisine myymälöineen ja siirtolaisineen. Piipahdimme alueella vain yhtenä päivänä, ja se ei ollut mikään mielyttävä kokemus. Mitäköhän se mahtaa olla sitten iltahämärällä?
Casa Battlo oli ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, vaikka sinne jonotimmekin miltei tunnin. Casa Battlo on Gaudin suunnittelema rakennus keskellä Barcelonan keskustaa. Kuvassa näkyvät aaltomaiset muodot ja merelliset yksityiskohdat jatkuvat myös rakennuksen sisällä.
Toinen Gaudin mestariteos Barcelonassa on Sagrada Familia -kirkko. Gaudi suunnitteli kirkon, mutta kuoli vuonna 1926 kirkon rakennustöiden ollessa vielä pahasti kesken. Kirkkoa on rakennettu värikkäiden vaiheiden kautta aina tuosta asti, eikä se ole vieläkään valmis. Kirkon sisälle oli vasta valettu holvikaaret, mutta mitään muuta siellä ei vielä ollutkaan. Sisältä kirkko oli siis vain valtava työmaa rakennustelineineen ja kipsivaluineen. Kirkkoa kannattaa siis ihailla ulkoapäin.
Neljä päivää on liian vähän Barcelonassa, joten paljon jäi vielä näkemättä. Ehkäpä palaamme vielä joku kerta tuohon kaupunkiin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti