maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sunnuntai, 26.7.2015

... tässä kuvia toiselta kämpältämme vähän ylempää vuorenrinteeltä. Saimme käyttöömme toisen huoneiston pariksi päiväksi, kun täällä on nyt viikonloppuna kahdet häät. Täällä vähän sivummalla on hiljaisempaa ja pystyy jopa nukkumaan yöt...



3 kommenttia:

  1. Hieman karulta ja kuivalta näyttää ! Kuumakin taitaa olla päivällä. Matkailu avartaa joten on hienoa nähdä paikkoja olekkelemalla (asumalla) eri paikoissa.
    Asuuko siellä vielä suomalaisia? Göran Shild on asunut, mutta on jo hyvin vanha mies.
    Hän on kirjoittanut kirjan DIANAN SAARI. Se kirja kertoo Lesvoksen ihmisistä 50 luvulla.
    Täällä piti olla eilen myrsky, mutta tanskalaiset ja ruotsalaiset saivat sen niskoillensa.
    Me vietimme lepopäivää. RÄIKKÖNEN oli melkein toinen Unkarin kisassa. Melkeestä puuttuu puole. Keskeytti kisan puolivälissä. Ei oma syy. Tämä oli varmaan tärkein uutinen eiliseltä.
    Turha tässä on danoa, että nauttikaa, kun te kumminkin nautitte.

    VastaaPoista
  2. Muutama kirjain puuttuu edellisestä ja joku kirjain saatta kuulua toiseen paikkaan tai jopa jonnekkin muuallé, mutta kai tuon ymmärtää.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuolla kylillä suomalaisia tavernanpitäjiä tuntuu olevan. Kuumaa ja kuivaa on! Ollaan melko hyvin perillä uutisista, vaihdoin vihdoin ja viimein Hesarin paperiversion digilehteen.

    VastaaPoista