perjantai 10. huhtikuuta 2009

Eilat Israel 2.-9.4.2009

Viikko vierähti Israelin eteläisessä lomakohteessa Eilatissa. Säätkin suosivat; aurinko paistoi täydeltä terältä yhtä päivää lukuunottamatta ja lämpöä riitti joka päivä +28 - 38 asteen välillä. Jerusalemissa tosin oli viileämpää ja hirmu tuulista, onneksi oli villatakki pakattuna matkaan. Jerusalem sijaitsee vuorilla ja pohjoisemmassa kuin Eilat ja vieläpä muutama viikko sitten siellä oli satanut lunta!

Yksi päivä vietettiin siis Länsirannalla Jerusalemissa. Oli kyllä aivan mielettömän hienoa vierailla tuossa historiallisessa kaupungissa. Kuvassa basaarikuja Jerusalemin vanhankaupungin juutalaiskortteleista.


Kuvassa (alla) on Jerusalemin vanhassa kaupungissa sijaitseva Pyhän haudan kirkko. Kirkko on valtavan suuri ja se jakaantuu eri uskontokuntien osiin. Kirkon sisällä uskotaan olevan Jeesuksen vankikappeli, Golgatan kukkula sekä Jeesuksen hautakammio. Kirkossa sijaitsee myös Helenan kappeli, jossa Jeesuksen ristiinnaulitsemisristin uskotaan olleen tallessa aikoinaan. Sittemmin risti on kuulemma varastettu ja nyt aidoksi uskottuja ristejä löytyy jo useammastakin paikasta. Golgatan kukkulan uskotaan sijaitsevan itse asiassa juuri kuvassa olevien rappusten yläpäässä.


Noin puolen tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme vierailemaan Jeesuksen hautakammioksi uskotussa luolassa. Kuva alttarilta.


Getsemanen puutarha ja jopa 2000 vuotta vanhat oliivipuut...


Matkalla Jerusalemiin pysähdyimme myös kelluntatauolle Kuolleelle merelle. Oli aika hassua kelluskella Kuolleessa meressä, jonka suolapitoisuus on kuulemma huikeat 31%. Vesi tuntui kahlatessa paksulta liuokselta ja meren pohjassa olevat suolakiteet olivat todella teräviä. Ei siis puhettakaan suolalauttojen päällä loikoilusta...

Muuten loma olikin pitkälti aurinkoa, rentoutumista ja merta. Eilatissahan on aivan upeat sukellus- ja snorklausmahdollisuudet Punaisen meren riutoilla. Snorklausretkemme suuntautuikin luonnonsuojelualueelle Japanese garden ja Moses Rock -riutoille, jossa elämää riitti. Vesi oli uskomattoman kirkasta, jopa kirkkaampaa kuin Intian valtameren Seychelleillä. Seychelleillä on tullut snorklattua sekä kesä- että talviolosuhteissa eikä vastaaviin 30-50 metrin näkyvyyksiin ylletty. Punaisen meren kirkkauteen vaikuttanee meren suolaisuus (4%).










Aamumme alkoivat klo 6.30 tunnin juoksulenkillä vuoria kohti. Takaisin aamiaiselle ehdittiin mukavasti juuri ennen kuin aurinko alkoi porottamaan kuumasti. Näin pysyivät myös kilot kurissa, syötyä kun tuli kuitenkin normaalia enemmän... Israelilainen aamiainen oli todella runsas, valikoimaa riitti munakkaista ja pastoista aina tuoreisiin hedelmiin. Lihatuotteita ei aamiaisella tarjottu juutalaisten Kosher -säännön vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti